sunnuntai 10. huhtikuuta 2016

Yökylässä Kouvolassa!

 Vuoksenniskan Martat lähtivät 7.4. Kouvolan teatteriin katsomaan Onnennumerot näytelmää. Meitä oli 13 + 3 miestä. Kokoonnuimme Imatran asemalla, josta lähdimme 14.12 junalla matkaan.
 Majottauduimme hotelliin jonka ravintolassa ruokailimme ennen teatteriin lähtöä.
 Tässä on annos kahdelle.
 Anna-Liisa ja Osmo sen nauttivat, hyvää oli.
 Viinikin maistui. Eira nostaa maljan yhdessäololle ja mukavalle illalle.
 Iloiset martat: Leena, Anja ja Oili. Ruoka syöty ja Onnennumerot odottamassa.
 Näytös alkoi klo 19:00 Kouvolan teatterissa. Airi, Helinä ja Pirkko varttumassa esityksen alkamista.

 Esitys oli hauska, kyllä kannatti tulla se katsomaan. Aluksi vähän haukotutti johtuen tukevasta ruuasta, mutta väliajan jälkeen meno vaan lavalla parani. Kukaan ei sentään nukkunut näytöksen aikana, kyllä siinä sen verran tapahtumia oli.
Hotelliin kävelimme ja nukkuakin kerkesimme.
Aamulla nautimme runsaan aamiaisen ja sitten lähdimme junaa odottamaan.


Siskokin pääsi Irman kanssa kuvaan.
Osa martoista pisti loton vetämään ja lupasi että jos pääpotti räpsähtää niin voiton saanut kustantaa ensi vuoden teatterireissun. Sitä odotellessa.
Kiitos kaikille mukana olleille hyvästä seurasta ja hauskasta matkasta.

2 kommenttia:

  1. Ihan mukavia kuvia, kiitos Sisko t. Eira

    VastaaPoista
  2. Hienoa martat! Tällaista lisää... niin pääsee mukaan, vaikka matkaan en ehtinytkään .

    VastaaPoista