Vuoksenniskan Martat kävivät katsomassa Imatran teatterissa "Hiljaiset sillat" näytelmän. Meitä oli 20 martan joukko nauttimassa esityksestä.
Teatteri Imatran syksyssä suuria tunteita: Hiljaiset sillat on kahden kypsän aikuisen pakahduttava rakkaustarina
Komediennen kyvyistään tunnettu Ulla-Maija Järnstedt nähdään vaihteeksi vakavammassa roolissa. Miespääosassa vierailee Ari-Matti Hedman.
Teatteri Imatra julkisti syyskauden 2018 ohjelmistonsa maanantaina.
Tulossa on niin lastennäytelmää, romanttista draamaa kuin pikkujoulurevyytäkin, kertoo teatterijohtaja Timo Rissanen.
Pääparin kemioiden pitää kohdata, varsinkin, kun näytelmässä rakastetaan ja ehkä rakastellaankin
Nenäliinat mukaan
Syyskuun 29. päivä ensi-iltansa saa Hiljaiset sillat.
Näytelmä kertoo keski-ikäisen miehen ja naisen sattumanvaraisesta kohtaamisesta, järisyttävästä rakastumisesta sekä tuskallisista valinnoista, kun vastakkain ovat oma ja perheen onni.
Näytelmä on tehty Robert James Wallerin kirjan pohjalta ja perustuu tositapahtumiin.
Yltiöromanttinen, mutta elämänkarhea tarina on innoittanut myös Hollywoodia. 1995 tehdyn elokuvasovituksen pääosissa olivat Meryl Streep ja Clint Eastwood.
Teatteri Imatran versiossa päärooleissa nähdään Ulla-Maija Järnstedt, 53, sekä helsinkiläinen freelance-näyttelijä Ari-Matti Hedman, 54.
— Tosi jännää, en ole tehnyt mitään tällaista moneen vuoteen. Isoja rooleja kyllä, mutta enimmäkseen komediaa. Olen tosi kiitollinen, pääsen näyttämään nyt muitakin puoliani. Samalla tämä on iso haaste, Järnstedt sanoo.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti