maanantai 22. huhtikuuta 2024

Kirjastosta Mika Kähkönen

Pidimme ensimmäisen yhteisen marttaillan Räikkölän Marttojen kanssa jonka aiheena oli sotakirjallisuus. Väkeväinen Eira oli kutsunut Mika Kähkösen kirjastosta kertomaan niistä. Kirjojahan oli iso pino ja oli todella ilo kuunnella  Mikan osaamista ja esiintymistä. Eira antoi kiitokseksi(palkaksi) villasukat joihin hän oli kirjaillut aiheeseen sopivat pistoolit, kiitos Eira. 





Vieraan lähdön jälkeen teimme esittelykierroksen marttojen kesken. Olipa hyvä ja mielenkiintoinen ensimmäinen iltamme tulevien Vuoksenniskan Marttojen kanssa. Kiitos kaikille. 

Seurakuntailta ja pääsiäismyyjäiset

 

Meillä oli perinteenä ennen koronaa kutsua seurakunnasta pappi  pitämään pienen hartaushetken, niinpä päätimme jatkaa perinnettä ja kutsuimme pastori Susanna Hallan vieraaksemme. Hartauden jälkeen muistelimme lapsuuden pyhäkouluja ja yleensä miten silloin pääsiäistä vietimme. 

Pääsiäismyyjäiset pidimme yhdessä Räikkölän Marttojen kanssa, sitä ennen leivoimme tilauspiirakat ja tietenkin myyjäispiirakat. Kivasti kävi ihmisiä ja kaikki leivonnaiset saatiin myytyä.
Kiitos talkoolaisille urakasta. 

Hallituksenkokous ja Vuosikokous



Vuoksenniskan Marttojen hallituksenkokous ennen Vuosikokousta Marjan kuvaamana. 
 
Vuosikokous 11.3. 15 martan voimin, Leena valittiin kokouksen puheenjohtajaksi ja siitä se kokous alkoi. Perinteisellä mallilla asiat edistyivät  talousarvio ja tilit hyväksyttiin ja vastuuvapaus saatiin. Uusi hallitus valittiin ja puheenjohtajana jatkaa Sisko vuoden loppuun.

Hallituksen kokous pidettiin sen jälkeen, varapuheenjohtajaksi valittiin Sirpa Ahtiainen joka on myös vararahastonhoitaja. Kirjanpidon hoitaa PR Taloushallinto. Piirin kokousedustajaksi valittiin Sisko.